Uudessa Youtube-sarjassaan #FoodFilms, ohjaaja ja ruokastailisti David Ma hakee inspiraatiota kuuluisilta ohjaajilta, kuten Tarantino, Michael Bay ja Wes Anderson, esitelläkseen klassisia ruokalajeja. Ma on toistaiseksi julkaissut neljä jaksoa, joissa neljä eri ruokaa esitellään neljän eri ohjaajan visuaalisella tyylillä.
Wes Andersonin tyylillä tehdyt s’morsit eli keksien väliin paahdetut vaahtokarkit saattavat aiheuttaa ällötystä ylityylittelyllään.
Michael Bay’n inspiroimat vohvelit ovat täynnä toimintaa, vaikka budjetti on onnistuttu pitämään alle 200 miljoonan.
Toiset tuntevat Alfonso Cuarón elokuvasta Y Tu Mamá También toiset Harry Potter -elokuvasta Azkabanin vanki. Tosin näiden pannukakkujen ohje lienee jäänyt yli Gravityn kuvauksista.
Ja vain Quentin Tarantinon käsissä turvallisen kotoisat lihapullat muuttuvat hurmeiseksi irrotteluksi joka ei välttämättä sovi työpaikalla katsottavaksi.
Minuutin mittaiset videot tuntuvat heti tutuilta myös vähemmän fanaattisille leffassa kävijoille. Tosin resepteiltä ei kannata odottaa liikaa. Tarkkoja ohjeita leffaruuille kannattaa etsiä muualta.
Seuraa David Ma’n Youtube-kanavaa tulevien jaksojen varalta.
Lue alkuperäinen artikkeli.