Moni nauttii srirachaa nykyään päivittäin ja siitä on tullut hipsterivallankumouksen tunnusmerkki ja ihan aiheesta. Sriracha sopii lisukkeeksi lähes mille tahansa ja yleensä viimeisestä käyttöpäivästä ei tarvitse huolehtia, mutta pilaantuuko sriracha? Toisilla srirachaa kuluu useampi iso pullo vuoden mittaan, mutta jos et ole aktiivinen chilikastikkeen käyttäjä on hyvä tietää seuraavat seikat srirachan säilyvyydestä.

Älä panikoi

Chilikastikkeisiin keskittyneen PepperScalen mukaan kapsaisiini estää chilikastikkeita pilaantumasta. Suurin osa tulisista kastikkeista kestää jopa kolme vuotta pilaantumatta. Suurin osa kastikkeista säilyy niin hyvin ettei niihin edes vaivauduta laittamaan viimeistä käyttöpäivää. Kannattaa kuitenkin miettiä kastikkeen säilyttämistä jääkaapissa jos se sisältää paljon erilaisia ainesosia. Esimerkiksi srirachan majoneesipohjaiset versiot kannattaa aina laittaa jääkaappiin.

Muutoksia joita odottaa

Vaikka sriracha ei varsinaisesti pilaannukkaan, kannattaa tiettyjä muutoksia odottaa. Väri muuttuu kirkkaan punaisesta tummempaan, mutta värin vaihdon todelliseen muutokseen tarvitaan niin pitkä aika että kastike ehtii luultavasti parempiin suihin ennen sitä. Myös maku ja sitä kautta tulisuus vahvistuvat, mitä kauemmin kastike seisoo pöydällä, mikä toki toimii jos olet todella tulisen chilikastikkeen ystävä. Jos sen sijaan et pidä tulisesta, kannattaa prosessia hidastaa laittamalla kastike jääkaappiin.

Mutta pilaantuuko sriracha? Teoriassa kyllä, mutta jopa ihminen joka käyttää chilikastiketta satunnaisesti selviää pullosta yleensä alle kolmeen vuoteen. Olkoon chilikastike-preferenssisi mikä vain, syöt luultavasti pullon tyhjäksi ennen kuin kastike alkaa vaihtaa väriä ja pilaantua.

Lue alkuperäinen artikkeli.