Mikään ei ole yhtä amerikkalaista kuin ketsuppi, jota pursotetaan hot dogien päälle ja hampurilaisten väliin. Oletko kuitenkin tietoinen ketsupin alkuperästä? Amerikan suosituin ketsuppipullo, joka löytyy kaikista ruokakaupoista ja dinerien pöydistä on peräisin Kiinasta – eikä nyt puhuta pelkästä pullosta. Myös itse ketsuppi on peräisin Kiinasta. Alkuperäistä ketsuppia ei edes tehty tomaateista, vaan se valmistettiin kalan sisäosista. Ensimmäinen maininta ketsupista on jäljitetty 500-luvun Kiinaan, jossa alkuperäinen ketsuppiresepti sijoitettiin samaan kategoriaan fermentoitujen ja suolattujen kalojen sisäelimistä tehtyjen tahnojen kanssa, ei niinkään hapanimelien ja makeiden kastikkeiden kategoriaan.

Alkuperäinen ketsuppi oli suosittu kastike Kaakkois-Aasiassa. Brittiläiset ja hollantilaiset tutkimusmatkailijat ja kauppiaat löysivät sen, kokeilivat sitä ja rakastuivat ketsupin makuun. 1600-luvulla he toivat sen takaisin kotiinsa Eurooppaan. Siellä kastikkeen reseptiä alettiin muokata ja jotkut lisäsivät sen joukkoon makeutusaineita, kuten mansikoita ja persikoita, kun taas toiset lisäsivät koostumukseen olutta, sieniä tai esimerkiksi saksanpähkinöitä. Reseptistä riippumatta ketsuppi oli tärkeä osa eurooppalaista pöytää aivan kuten Aasiassakin.

Kun britit ja hollantilaiset alkoivat siirtyä Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun alussa amerikkalainen tiedemies, puutarhuri ja maustepioneeri James Mease päätti lisätä tomaattia ketsuppiseokseen. Hänelle tomaatti oli kotimainen hedelmä, joka toi maukkaan hapanimelän maun sekä makean potkun melkeinpä mihin tahansa ruokaan. Vuosisadan loppuun mennessä Measen ketsuppireseptit olivat jo standardi, ja New York Tribute kutsui ketsuppia ’’Amerikan kansalliseksi mausteeksi’’.

Lue alkuperäinen artikkeli https://www.greatbigstory.com/stories/the-fishy-origins-of-ketchup?xrs=CNNOUTBRAIN&hpt=ob_blogfooterold