Salasana lähetetään sähköpostitse.

Paukkupakkasilla ei välttämättä tee mieli lähteä pois lämpimästä kodista. Pysy sisällä, kutsu ystävät kylään ja poimi parhaat vinkit talvisen brunssin toteuttamiseen.

Talvella ulos meneminen voi olla tuntua haastavalta, varsinkin jos lämpömittari on reilusti miinuksen puolella. Kokoa talvinen brunssi kotiisi ja kutsu ystävät kylään. Kun laitat ystävät keittiöhommiin, pääset itse vähän helpommalla.

 

Valitse lautaselle sadonkorjuuherkkuja

Kokkaa sesongin parhaista herkuista aina kun mahdollista. Silloin käytät raaka-aineita niiden ollessa parhaimmillaan ja tuoreimmillaan. Talveen kuuluvat erityisesti erilaiset juurekset ja mausteista maustepippuri, neilikka ja kaneli. Ne lämmittävät meitä myös sisältä.

Kata tummia sävyjä suosien

Talvella ulkona ei välttämättä ole aina aurinkoista, joten pastellivärit, gerberat ja sateenkaaret eivät toimi. Käytä voimakkaita, tummia ja synkkiäkin sävyjä. Ja sitoudu niihin – ruoasta ruokailuvälineisiin asti. Pitämällä saman tunnelman kaikessa luomme yhteenkuuluvuutta astioiden, kukkien, sisustuksen ja ruoan suhteen.

juureksetValmistele brunssi yhdessä ystävien kanssa

Kuka sanoi, että sinun pitää tehdä kaikki työ? Ruokien valmistelu muutaman ystävön kanssa tekee kokemuksesta paljon hauskemman ja esivalmisteluaika lyhenee puoleen. Muista myös suunnitella menu viikkoa tai kahta aiemmin siltä varalta, että joudut muuttamaan suunnitelmia jonkun puuttuvan raaka-aineen takia.

Haluatko vieraiden todella yllättyvän? Tee kattaus valmiiksi hyvissä ajoin, vaikka jo edellisenä iltana, kaada aperitiivit valmiiksi ja huolehdi siitä, että pääraaka-aineet ovat kypsymässä kun loput vieraat saapuvat. Osan ruoista pystyy valmistamaan jo tunteja etukäteen ja vain lämmittämään ennen tarjoilua.

Jokainen rakastaa lahjakassia

Voit yllättää ystäväsi pienellä mukaan otettavalla lahjalla brunssin päätteeksi. Leivo itse vaikka murokeksejä ja pakkaa kauniisti sellofaanin tai paperipussin sisään. Ystävät pääsevät herkuttelemaan kekseillä myöhemmin kotona ja muistelemaan hauskaa päivää.

 

Alkuperäinen artikkeli.

Kuva: Shutterstock