Salasana lähetetään sähköpostitse.

Oletpa sitten aktiivinen ruokabloggari tai satunnainen instagram-kuvaaja, saattaa ruuan kuvaaminen kauniisti olla hankalaa. Jotenkin annos itse kuvattuna ei ikinä näytä samalta kuin reseptin kuvissa. Kuten muodissakin, myös ruokia kuvatessa pienen ruokastailauksen avulla voit saavuttaa sen täydellisen kuvan.

Ruokastylistit ovatkin jatkuvasti mukana, tehtiinpä sitten kokkausohjelmia televisioon, reseptikuvauksia tai mainoksia – kaikki pikaruuasta muroihin tarvitsee hiukan apua. Alla ruokastylistien parhaat neuvot kotiruokakuvien nostamisesta aivan uudelle tasolle!

Valaistus

Hyvän ruokakuvan perusta on hyvä valaistus. Parhaan kuvan saat luonnonvalossa, kuten ikkunan tai avoimen oven vieressä. Vaikka ottaisit kuvan vain kännykälläsi, valaistus vaikuttaa. Ja jos et ole ekspertti valaistusasioista on luonnonvalo aina paras vaihtoehto.

Rajaus

Kohtele ruokaa kuin mallia ja mieti mistä kulmasta aiot kuvata. Ylhäältä kuvattaessa tulee tarkistaa, että kaikki tärkeät kohdat näkyvät. Alemmissa kuvakulmissa kannattaa keskittyä annoksen etualaan ja varmistaa että tummat osat ruokaa saavat eniten valoa.

Väri

Tosin myös ajoitus ja nopea toiminta ovat tärkeitä, sillä mitä tuoreempaa ruoka lautasella on, sen paremmalta se näyttää kuvassa. Ja jos kuvattavaksi on päätynyt jotain niin herkuttelevaa kuten vaikka simppelin väristä pastaa tai curryä, kannattaa miettiä värimaailmaa ja parannella sitä esimerkiksi yrteillä. Limen ja sitruunan lohkoilla saa mukavasti väriä ja aterimilla kuvaan toiminnan tuntua.

Esillepano

Kuvaustilannetta kannattaa toki miettiä jo ruokaa valmistettaessa. Kevätsipulit näyttävät paremmilta kulmittain leikattuina, leipä mielyttävämmältä revittynä kuin leikattuna ja kurkku paremmalta nauhoina kuin kiekkoina. Yleisesti ottaen pienemmät annoskoot toimivat kuvissa paremmin, sillä jättiannoksissa suhteet saattavat vääristyä.

Kuitenkin tärkeintä on saada ruoka näyttämään tuoreelta ja luonnolliselta. Jos piirakasta pursuaa täytettä tai kakusta tippuu leikatessa murusia ja kermavaahtoa kannattaa ne jättää paikalleen antamaan kuvaan eloa.

Vinkit

Mutta entä ne salaiset vinkit ja keinot jotka vain ruokastylistit tietävät? Salaatinlehdistä saat erittäin tuoreen näköisiä liottamalla niitä jääkylmässä vedessä 15 minuuttia ennen kuvaamista ja sitten kuivaamalla. Pöydällä seissyt ruoka kannattaa sivellä öljyllä tai vedellä tuoreen ja kuuman vaikutelman antamiseksi. Tosin varsinkin salaattien kanssa öljyä kannattaa myös varoa, sillä liika öljy tekee salaatista tummaa, velttoa ja ikävän näköistä.

Kun tarjoillaan rennompaa ruokaa voi esimerkiksi leivän alle livauttaa rypistetyn leivinpaperin tai paperipussin. Tärkeintä on kuitenkin että kuva saa katsojan haluamaan ruokaa, joten kuvan elementtien kanssa pitää pitää hauskaa!

Lue alkuperäinen artikkeli.