Salasana lähetetään sähköpostitse.

Fergus Hendersonin mukaan tarvitset krapulan parantamiseen vain kaksi raaka-ainetta ja vähän jäitä.

Krapulan parantamiseksi on yritetty kehitellä monia kikkoja. Ruoka, esimerkiksi ranskalainen kassikko Croque Madame tai mehukkaan rasvainen aamiaissandwich, saattavat olla yksi ratkaisu krapulan voittamiseen. Välillä tarvitaan kuitenkin suuremman mittaluokan ideaa. Jotakin, jonka on kehitellyt todellinen nero.

Fergus Henderson on yksi maailman parhaista kokeista. Kuten monet muutkin ruoka-alalla työskentelevät, hän rakastaa juomista. Hän myös tietää sen raivon, minkä alkoholi voi saada aikaan hauraassa elimistössä.

Kikka toiminut jo vuosikymmeniä

Italialainen alkoholijuoma Fernet-Branca on ollut kokkien suosikki ympäri maailmaa jo vuosikymmeniä sen yrttisen maun takia. Juoma myös rauhoittaa elimistöä silloin, kun olet syönyt aivan liian paljon. Hendersonin mukaan Fernet-Branca on myös paras krapulan pelastaja. Hän oppi tämän isältään, joten kikka on todettu toimivaksi jo vuosikymmenien ajan. Oletko valmis voimaan kokeilemaan ja pelastamaan krapula-aamusi? Sekoita keskenään Fernet-Brancaa, minttulikööriä ja jäitä. Henderson vakuuttaa, ettei kannata lykätä kokeilua ainakaan värin takia.

Alkuperäinen artikkeli.

Kuva: Shutterstock