Joka kevät Meksikon Oaxaca odotetaan että chicatanat eli lentävät muurahaiset saapumuvat, sillä niistä on tullut suuri herkku alueen paremmissa ravintoloissa.

“Muurahaisia kirjaimellisesti sataa taivaalta. Voit lakaista niistä isoja kekoja ja paahtaa pannulla!” sanoo Gabriel Hernández Cruz, Oaxacan kaupungin ulkopuolella asuva opettaja, joka odottaa joka kevään ensimmäistä sadetta jolloin lentävät muurahaiset lähtevät pesistään. Aamun tunteina taivas täyttyy paksuista punaruskeita hyönteisiä kuin raamatun vitsauksissa konsanaan. Ennen aamunkoittoa perheet ympäri Oaxacaa lähtevät muurahaisjahtiin, sillä ne ovat paikallista herkkua. Cruzin kertoo muurahaisten pyydystämisen olevan niin helppoa että jopa lapset nauttivat siitä – ne ovat hitaita ja vain tippuvat maahan

Kuitenkin joka vuosi chicatanojen saapuessa ilmassa on jännityksen tuntua, sillä muurahaisia on pyydettäväksi vuosittain vain pari päivää. Tämä harvinaislaatuisuus on luonut niiden ympärille kiinnostuksen. Keittiömestari Ricardo Arellano, Oaxacan La Cañadan alueelta muistaa syöneensä niitä joka vuosi. “Äitini laittoo niitä papujen ja juuston kanssa tortillan väliin tai kastikkeeseen,” muistelee hän innolla.

Paikallisen televisiokokin Enrique Olveran Criollo -ravintolassa Arellano valmistaa edelleen äitinsä muurahaiskastiketta. Ensin muurahaiset paistetaan siipineen kaikkineen. Sitten muurahaiset hienonnetaan perinteisessä meksikolaisessa amolcajete-morttelissa avokadonlehtien, valkosipulin ja Arbol-chilien kanssa. Tuoreiden maissitortillojen kanssa tarjottu kastike jätetään paksuksi ja kokkareiseksi, jolloin muurahaisten ja valkosipulin palat tuntuvat hampaissa. Ainesosien vähyydestä huolimatta kyseessä on monimutkainen ruokalaji. Kuten monien hyönteisten maku myös muurahaisten maku muistuttaa savustettua juustoa.

Vaikka hyönteisiä on syöty Meksikossa jo Mesoamerikan aikana, on siihen yleensä ollut syynä ennen kaikkea köyhyys. Muurahaiset ovat maukkaita ja täynnä proteiinia, joten niiden käyttäminen ravinnoksi kun muuta ruokaa ei ole, oli ja on vähintään loogista. Mutta aiemmin vain kotikeittiöissä käytetyt muurahaiset ovat nyt löytäneet tiensä myös parempiin ravintoloihin ja se näkyy suoraan hinnassa. Ylellinen gourmet-herkku joka on saatavilla vain pari päivää ei ole enää halpaa.

Erilaisia hyönteisiä löytyy monista Meksikon huippuravintoloista ja asiakkaat hakeutuvat erikseen niiden pariin. Arellanon mukaan kyse on ennen kaikkea uteliaisuudesta, mutta myös maailmanlaajuinen liike hyönteisistä tulevaisuuden ruokana vaikuttaa. Vaikka hyönteisten proteiinimäärät ovat laji- ja valmistustapakohtaisia, on niissä tutkimusten mukaan samankaltainen määrä proteiinia kuin lihassakin. Lisäksi niiden syömisen ympäristöhaitat ovat huomattavasti pienemmät.

Kastikkeen tekeminen ei ole ainut tapa muurahaisten syömiseen. Pelkkä paistaminen tai paahtaminenkin riittä. Kun murkuista nappaa siivet irti voi niitä syödä pähkinöidentapaan. Jotkut käyttävät vain hännän ja toiset puristavat valkoisen rasvaisen sisälmyksen kastikkeita tukevoittamaan. Jotkut jopa jauhavat chicatanoja suolan kanssa tehdäkseen lisukkeen mezcalille. Enrique Olveran Pujol-ravintolassa Mexico Cityssä niistä valmistetaan tuoreen maissin kanssa syötävää majoneesia.

On mahdotonta ennustaa onko hyönteisten syöminen huippuravintoloissa vain muoti-ilmiö vai jonkin suuremman liikkeen alkusysäys. Oli miten oli ihmiset Oaxacassa odottavat pannut kuumina vuodesta toiseen niitä saapuvaksi.

Lue alkuperäinen artikkeli.

Kuvat: Jesus perez / City Foodsters